tiistai, 10. heinäkuu 2007

Eedenin salatut elämät, vol 2

Ilmassa seisoi nyt liikahtamaton hiljaisuus. Mies oli sulkenut suunsa ja hänen silmänsä, jotka olivat edelleen levinneen lautasen kokoiset, tuijottivat ilmeettöminä taivaalle. Enkelit tuijottivat miestä suu auki, kivettyneinä paikoilleen kuin patsaat. Valkoparta vaihtoi hermostuneena jalkaa. Miksei se liiku? Siellä se makasi mullassa kuin lahna. (Tätä nimitystä käytettiin myöhemmin lähinnä naisista.) Uuden olennon hievahtamattomuus sai valkoparran ymmälleen. Oliko lihaksissa jotain vikaa? Oliko siellä ylipäätään lihaksia? Hän kuljetti katsettaan miehen päästä jalkoihin ja pantuaan merkille muhkeat reidet (niissä tuli ehkä vähän liioiteltua), rintalihakset ja vahvat käsivarret, hän totesi lihasten tulleen paikoilleen. Ei se läskiäkään ollut. Sitä tuo heppu kyllä tulisi hankkimaan myöhemmin, mutta se oli sitten sen ajan murhe.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Valkoparta rapsutti hermostuneesti partaansa ja mietti. Sitten hän napsautti äkisti sormiaan. Ääni kajahti hiljaisuudessa kuin pyssynlaukaus ja enkelit menettivät lopulta hermonsa ja saivat sätkyn.

 

- MitämitäMITÄ??!! ensimmäinen huusi ja toinen kiskaisi miekkansa esiin.

 

Valkoparta huitaisi kyllästyneenä heitä kohti kädellään. - Äh, olkaa hiljaa. Minä keksin mikä tuota heppua vaivaa.

 

Enkelit rauhoittuivat, korjasivat lasiensa asentoa ja ristiessään kätensä rinnalleen jäivät seisomaan aloilleen kuin mitään ihmeellistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Mutta heidän silmänsä pyörivät vielä hetken tummien linssien takana.

 

Valkoparta asteli miehen luokse. Ääntä siitä kyllä lähtee, mutta ei muuta. Se ei eväänsä liikauta. Evä. Valkoparta mietti, että tuo sana ei oikein sopinut tälle miehelle. Se toi mieleen jotain muuta. Hyvä sana muuten, se pitää hyödyntää myöhemmin. Ehkä se sopisi lahnalle, jota hän oli suunnitellut piirustuspöydällään pari päivää sitten.

 

Ensimmäistä kertaa hän katseli omia käsiään ja mietti miksi niitä nimittäisi. Ei niitä ole ennen tarvinnut erikseen nimetä. Ne ovat vain olleet. Tuo mies kuitenkin haluaisi tietää yhtä ja toista ja olisi parasta, että olisi nimitykset valmiina. Hetkessä hän oli käynyt miehen ruumiinosat lävitse ja nimennyt ne.

 

Valkoparta kiinnitti jälleen katseensa mieheen, joka olisi yhtä hyvin voinut olla edelleen kuollut paitsi että nyt hän hengitti ja rintakehä kohoili. Mies tarvitsi yhden potkun lisää, jotta lihakset käynnistyisivät. Hän ojensi etusormensa ja kosketti miehen etusormea. Hetken kuluttua sinisiin  silmiin syttyi uutta eloa ja tämä kiskaisi salamana kätensä kauemmaksi. Kuin sähköiskun saaneena alaston mies sätki hetken maassa ja monen ihmeellisen asennon kautta pelmusi itsensä seisomaan.

 

Valkoparta ja mies seisoivat nyt vastatusten ja mittailivat toisiaan. Miehen tasapaino ei ollut vielä kovin hyvä ja tämä horjui ja huojui edestakaisin, mutta ei ollut kuitenkaan vaarassa kaatua. Siniset silmät olivat edelleen levinneet apposen auki ja valkopartaa alkoi jo ärsyttää. Ei niistä noin suuret pitänyt tulla. Nyt se näyttää säikähtäneeltä lopunikäänsä. Pitääkö sitä vielä joku ilta korjata? Olisi muitakin suunnitelmia ja paljon tekemättömiä rästihommia . Mutta ei auta. Eihän sitä kestä tuonnäköisenä katsella.

 

Mies alkoi kääntää hitaasti päätään ympäri, näki enkelit, aution ympäristön ja sinisen taivaan. Sitten hän kohdisti silmänsä uudelleen valkopartaan ja siirsi katsettaan päästä jalkoihin ja takaisin. Valkoparta venytti itsensä mahdollisimman suoraksi ja veti kehittymässä olevaa vatsakumpuaan vaivihkaa sisäänpäin. Harmikseen hän huomasi, ettei se enää onnistunut niin hyvin kuin joskus. Vierailuja Bacchuksen luokse oli pakko alkaa harventaa.

 

Nyt kun mies oli seisovassa asennossa ja lihakset olivat asettuneet paikoilleen, ne saivat miehen näyttämään vahvalta ja hyväkuntoiselta. Tunnustellessaan kaapunsa läpi omaa hauistaan, valkoparta pani happamana merkille, että vaatimattomampikin ulkonäkö olisi hänen luomukselleen riittänyt. Mutta Adonis oli Olympoksella eräissä juhlissa alkanut puhua näköispatsaan tekemisestä ja muutaman viiniruukullisen jälkeen idea oli tuntunut loistavalta.

 

Sinisilmän katse oli nyt kiinnittynyt hänen omiin jalkateriinsä, josta ne hitaasti siirtyivät valkoparran jalkateriin jääden tuijottamaan varpaita. Valkoparta vilkaisi jalkoihinsa ja punastui hiusrajaa myöten. Se pahuksen Luzifeerus! Hän vielä kuristaisi sen! Viime yönä valkoparran nukkuessa joku oli lakannut hänen varpaankyntensä. Se tuskin oli Luzifeerus itse, todennäköisesti se oli Pan, joka oli innokas miellyttämään Luzifeerusta ja teki mitä ikinä tämä keksi pyytää.

 

Valkoparta yritti käpristää helakanpunaisten kynsien koristelemat varpaansa päkiöiden alle onnistumatta siinä. Sinisilmä vilkuili nyt hämmentyneenä omia ja valkoparran varpaita ja tilanne alkoi olla todella kiusallinen. Valkoparta rykäisi ja päätti, että nyt oli aika alkaa puhua.

 

- Hei. (Parempaakaan aloitusta hän ei siihen hätään keksinyt.)

 

Sinisilmä nosti heti katseensa ja tuijotti nyt hänen suutaan.

 

-Hei, valkoparta toisti.

 

Miehen suu aukeni ja hetken kaikki pelkäsivät, että kauhea rääkyminen alkaisi uudelleen.

 

- Öldkjt hdothsio dykdgohd, mies sen sijaan sanoi ja aivan rauhallisella, itseasiassa hyvin miellyttävällä äänellä.

 

Valkoparta oli mielissään äänen sävystä, mutta sanoissa oli jotain mätää.

 

- Niin mitä sanoit?

 

- Odkhtoahg tdögoih sölglöa oiqoiog, mies jatkoi.

 

Eihän tuossa ollut mitään järkeä, valkoparta mietti. Mikä ihme siinä NYT oli?

 

- Toeossld. Pooegfh dksiu vjosadj othsgo stoh, mies sanoi ja katsoi häneen silmät nyt hiukan vähemmän laajenneina. Ehkei silmiä tarvitsisikaan korjata. Ehkä ne vähitellen pienenisivät itsestään normaaliin kokoon, kunhan mies tottuisi elämään. Tässä valkoparta taas oli niin väärässä kuin olla voi, sillä mies ei tottunut milloinkaan elämään eikä hänen jälkipolvensakaan, ei ainakaan sillä tavoin kuin hän kuvitteli.

 

Sitten valkoparta hoksasi, että eihän miesparalla ollut kieltä. Siis puhuttavaa kieltä. Miten silloin pystyi käyttämään kirjaimia ymmärrettävästi? Hetken pohdittuaan hän päätti antaa miehelle kielen ja riittävästi sanoja, joilla pärjäisi hamaan tulevaisuuteen. Ettei tarvitsisi olla vähän väliä opettamassa..

 

Valkoparta levitti sormensa ja vei sormenpäänsä miehen otsalle. Mies ei yrittänyt paeta eikä edes kavahtanut kosketusta, tuijottipa vain silmät kierossa sormia otsallaan. Äkkiä hänen päässään alkoi pyöriä villissä sekamelskassa sanoja kuten "mies", "jalka", "ananas", "raastinrauta", "tissit", "tuloverotus" ja "esiliina", mutta hänellä ei ollut hajuakaan miksi. Yhä lisää sanoja virtasi hänen päänsä läpi. Miljoonia ja taas miljoonia sanoja. Lopulta viimeinen sana lipui avaruuteen kuin Star Wars- elokuvien alkutekstit ja valkoparta veti kätensä hänen otsaltaan.

 

- Hyvää päivää, vanha mies, sinisilmä sanoi eikä valkoparta pitänyt oikein tästäkään kuulemastaan.

 

jatkuu....

keskiviikko, 4. heinäkuu 2007

Eedenin salatut elämät eli mitä paratiisissa itseasiassa tapahtui vol. 1

 

Maassa makasi alaston mies. Ilkialaston mies. Hän oli, noin suoraansanottuna, tosi hyvännäköinen. Pitkä, hyvä sikspäkki, komeana pullottavat reiden ojentajalihakset, nenä oli kuin kreikkalaisen jumalan (miltä se itseasiassa olikin kopioitu, nimittäin Adonikselta). Hiukset olivat tummanruskeat ja pöyheät, hieman kiharat ja ulottuivat olkapäille. Kaikki oli muuten tosi upeasti tämän miehen kohdalta paitsi. Hän oli yhtä savenharmaa kuin maa, jonka päällä hän makasi pitkin pituuttaan. Mies näytti erittäin hengettömältä.

 

Miehen vieressä oli kyykkysillään toinen mies. Tällä oli pitkä valkea parta ja vielä pitempi valkea tukka, joka oli sidottu niskaan poninhännälle. Miehen pitkän, mutta pönäkän vartalon peitti hulmahteleva kaapu, jonka helmat putosivat hänen kullanväristen sandaaliensa päälle. Sandaalit olivat hienot ja selvästi myös liian suuret tälle miehelle, mutta eihän se ollut mikään ihme. Ne eivät olleet alunperin hänen. Viime viikolla vaan sattui käymään hyvä säkä ja hän oli voittanut vedonlyönnin Olympoksella.  Mars oli joutunut riisumaan ne jaloistaan ja hampaitaan kiristellen luovuttanut jalkineet hänelle.

 

Valkoparta silmäili miestä päästä jalkoihin ja pyyhiskeli samalla savisia käsiään puhtaan valkoiseen kaapuunsa, joka ei itseasiassa enää ollut mitenkään puhdas. Se oli täynnä likaisenharmaita läiskiä, mutta se ei tuntunut kiusaavan kaapumiestä. Hän nousi hitaasti seisomaan tuijottaen tiukasti harmaata miestä.

 

- Täydellistä. Täydellistä! hän mumisi ja tuskin malttoi odottaa, että pääsisi seuraavaan vaiheeseen.

 

Mies kieräytti katsellaan täyden ympyrän silmäillen ympärillään olevaa maisemaa. Savenharmaata tasankoa silmänkantamattomiin. Ei totisesti mikään viihtyisä paikka. Häntä puistatti. Jotain tänne tarvitsee keksiä, ei tällaista ympäristöä kestä sekoamatta kukaan. Hän vilkaisi takanaan ikävystyinenä maassa lootusasennoissa istuvia enkeleitä. Vai olivatko nuo nyt kerubeita? Serafeita? Hitto. Hän ei ikinä ottanut selvää niistä. Jokatapauksessa he näyttivät olevan pitkästyneitä, sillä lootusasento ei ole mikään maailman helpoin ja he olivat joutuneet olemaan siinä jo 5 päivää.

 

Huomatessaan valkopartaisen katselevan, toinen enkeli (tai serafi tai kerubi) kohensi asentoaan ja tummia lasejaan otsalle nostaen huikkasi kysymyksen: -  Meneekö täällä vielä pitkään?!

 

Valkoparta ei pystynyt estämään ärähdystä. - Mitä sitten?!!

 

Enkeli (olkoon nyt sitten enkeli tästä lähin)  ei tästä hätkähtänyt. Pomo oli joskus äreä ja sanoi aika tiukasti, jos tunsi tulleensa hoputetuksi. Kuten silloin kerrankin Parthenonin temppelissä, kun Bacchus oli hilkulla voittaa shakissa, mutta valkoparta mietti siirtoaan  2 päivää ja pystyi kuin pystyikin pääsemään tasapeliin. Silloinkin enkeli sattui kysäisemään, että meneekö vielä pitkään ja meinasi saada ukon kertaheitolla raivariin. Onneksi Zeus saapasteli paikalle ja pyysi mukaansa salamoita viskomaan. Se oli pomon mielihommaa ja lepytti hänet lopullisesti.

 

- Ei nyt mitään kummempia. Alkaa jo hiukoa vähitellen, kun tästä reissusta tuli pitempi kuin arvattiin ja eväät jäi kotiin.

 

Valkoparta mulkaisi enkeleitä kerran ja tällä kertaa sellaisella katseella, että kyselijä pudotti lasit silmilleen ja jatkoi istumista liikahtamatta.

 

Savenharmaa mies alkoi paikka paikoin vaaleta sen merkiksi, että niiltä kohdin alkoi savi kuivua. Nyt alkoi tarkan pelin ajat. Saven piti saada kuivua jonkin verran, muttei liikaa. Jos se kuivuisi kauttaaltaan ja läpeensä,  se olisi liian kuivaa ja murenisi. Katse tarkkana kuin ketunpesällä valkoparta kyyristyi miehen ylle ja puristeli sormillaan varovaisesti tämän jäseniä, nenää ja varpaita. Kun savi oli sopivasti kuivunut, seurasi koko homman hienoin vaihe. Henkiin herättäminen.

 

Valkopartainen kumartui varovasti, vei suunsa lähes kiinni savisen miehen sieraimiin ja puhalsi täysin keuhkoin. Hetkeen ei näyttänyt tapahtuvan mitään ja enkelit pidättivät taustalla henkeään. Epäonnistuisiko pomo tällä kertaa? Sitä ei ollut vielä koskaan tapahtunut. Niin tai...miten sen nyt ottaa. Enkeleiden mielestä Luzifeeruksen kohdalla oli niin tapahtunut. Koko tyyppiä ei olisi pitänyt edes tehdä.

 

Äkkiä maassa makaavan miehen ihon väri alkoi muuttua. Se alkoi kasvoista ja hetken päästä koko mies oli kuin liukuvärjätty. Vaaleanpunainen väri syrjäytti harmaata ja pian mies rusotti kauniisti päästä varpaisiin. Mutta muuta elonmerkkiä ei vielä näkynyt. Tosin enkelit eivät olleet tällaista hommaa ennen nähneet eivätkä tienneet tarkkaan mitä odottaa. He olivat nähneet, kun enkeleitä oli tehty. Se oli aika yksitoikkoista puuhaa: materiaali muottiin, pam, muotin puolikkaat kiinni, naks, muotti auki  ja puhallus nenään. Valmis enkeli. Tai kerubi. Tai serafi. Kuka piru niistä selvän ottaa.

 

Vaan tämä heppu oli jotain muuta, sen huomasivat enkelitkin. Henkeään edelleen pidätellen he odottivät jännittyineinä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Niin näytti odottavan valkopartakin, joka yhä kyyristyneenä nyt vaaleanpunaisen miehen yläpuolella tuijotti tätä suoraan sulkeutuneisiin silmäluomiin viiden sentin päästä. Seurasi monen minuutin hiljaisuus ja kaikki pidättivät henkeään. Enkeleiden kasvot alkoivat olla jo tummanpunaiset.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Valkoparta hiukan hätkähti, kun miehen silmät rävähtivät auki. Ne olivat kirkkaansiniset ja suuret. Mielihyvällä hän pani merkille, että silmätkin olivat onnistuneet kertaheitolla täydellisesti. Ei tarvinnut tehdä mitään välimuotoja tai harjoituskappaleita. Näkisiköhän niillä mitään, hän pohti ja sai samantien vastauksen. Siniset silmät kohdistuivat hänen omiinsa, miehen suu aukeni ensimmäisen kerran ja sieltä tuli ilmoille sellainen rääkäisy, että valkoparta loikkasi pari metriä ilmaan ja samantien kipaisi pystyyn kavahtaneiden enkeleiden luokse.

 

jatkuu...