Ilmassa seisoi nyt liikahtamaton hiljaisuus. Mies oli sulkenut suunsa ja hänen silmänsä, jotka olivat edelleen levinneen lautasen kokoiset, tuijottivat ilmeettöminä taivaalle. Enkelit tuijottivat miestä suu auki, kivettyneinä paikoilleen kuin patsaat. Valkoparta vaihtoi hermostuneena jalkaa. Miksei se liiku? Siellä se makasi mullassa kuin lahna. (Tätä nimitystä käytettiin myöhemmin lähinnä naisista.) Uuden olennon hievahtamattomuus sai valkoparran ymmälleen. Oliko lihaksissa jotain vikaa? Oliko siellä ylipäätään lihaksia? Hän kuljetti katsettaan miehen päästä jalkoihin ja pantuaan merkille muhkeat reidet (niissä tuli ehkä vähän liioiteltua), rintalihakset ja vahvat käsivarret, hän totesi lihasten tulleen paikoilleen. Ei se läskiäkään ollut. Sitä tuo heppu kyllä tulisi hankkimaan myöhemmin, mutta se oli sitten sen ajan murhe.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Valkoparta rapsutti hermostuneesti partaansa ja mietti. Sitten hän napsautti äkisti sormiaan. Ääni kajahti hiljaisuudessa kuin pyssynlaukaus ja enkelit menettivät lopulta hermonsa ja saivat sätkyn.

 

- MitämitäMITÄ??!! ensimmäinen huusi ja toinen kiskaisi miekkansa esiin.

 

Valkoparta huitaisi kyllästyneenä heitä kohti kädellään. - Äh, olkaa hiljaa. Minä keksin mikä tuota heppua vaivaa.

 

Enkelit rauhoittuivat, korjasivat lasiensa asentoa ja ristiessään kätensä rinnalleen jäivät seisomaan aloilleen kuin mitään ihmeellistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Mutta heidän silmänsä pyörivät vielä hetken tummien linssien takana.

 

Valkoparta asteli miehen luokse. Ääntä siitä kyllä lähtee, mutta ei muuta. Se ei eväänsä liikauta. Evä. Valkoparta mietti, että tuo sana ei oikein sopinut tälle miehelle. Se toi mieleen jotain muuta. Hyvä sana muuten, se pitää hyödyntää myöhemmin. Ehkä se sopisi lahnalle, jota hän oli suunnitellut piirustuspöydällään pari päivää sitten.

 

Ensimmäistä kertaa hän katseli omia käsiään ja mietti miksi niitä nimittäisi. Ei niitä ole ennen tarvinnut erikseen nimetä. Ne ovat vain olleet. Tuo mies kuitenkin haluaisi tietää yhtä ja toista ja olisi parasta, että olisi nimitykset valmiina. Hetkessä hän oli käynyt miehen ruumiinosat lävitse ja nimennyt ne.

 

Valkoparta kiinnitti jälleen katseensa mieheen, joka olisi yhtä hyvin voinut olla edelleen kuollut paitsi että nyt hän hengitti ja rintakehä kohoili. Mies tarvitsi yhden potkun lisää, jotta lihakset käynnistyisivät. Hän ojensi etusormensa ja kosketti miehen etusormea. Hetken kuluttua sinisiin  silmiin syttyi uutta eloa ja tämä kiskaisi salamana kätensä kauemmaksi. Kuin sähköiskun saaneena alaston mies sätki hetken maassa ja monen ihmeellisen asennon kautta pelmusi itsensä seisomaan.

 

Valkoparta ja mies seisoivat nyt vastatusten ja mittailivat toisiaan. Miehen tasapaino ei ollut vielä kovin hyvä ja tämä horjui ja huojui edestakaisin, mutta ei ollut kuitenkaan vaarassa kaatua. Siniset silmät olivat edelleen levinneet apposen auki ja valkopartaa alkoi jo ärsyttää. Ei niistä noin suuret pitänyt tulla. Nyt se näyttää säikähtäneeltä lopunikäänsä. Pitääkö sitä vielä joku ilta korjata? Olisi muitakin suunnitelmia ja paljon tekemättömiä rästihommia . Mutta ei auta. Eihän sitä kestä tuonnäköisenä katsella.

 

Mies alkoi kääntää hitaasti päätään ympäri, näki enkelit, aution ympäristön ja sinisen taivaan. Sitten hän kohdisti silmänsä uudelleen valkopartaan ja siirsi katsettaan päästä jalkoihin ja takaisin. Valkoparta venytti itsensä mahdollisimman suoraksi ja veti kehittymässä olevaa vatsakumpuaan vaivihkaa sisäänpäin. Harmikseen hän huomasi, ettei se enää onnistunut niin hyvin kuin joskus. Vierailuja Bacchuksen luokse oli pakko alkaa harventaa.

 

Nyt kun mies oli seisovassa asennossa ja lihakset olivat asettuneet paikoilleen, ne saivat miehen näyttämään vahvalta ja hyväkuntoiselta. Tunnustellessaan kaapunsa läpi omaa hauistaan, valkoparta pani happamana merkille, että vaatimattomampikin ulkonäkö olisi hänen luomukselleen riittänyt. Mutta Adonis oli Olympoksella eräissä juhlissa alkanut puhua näköispatsaan tekemisestä ja muutaman viiniruukullisen jälkeen idea oli tuntunut loistavalta.

 

Sinisilmän katse oli nyt kiinnittynyt hänen omiin jalkateriinsä, josta ne hitaasti siirtyivät valkoparran jalkateriin jääden tuijottamaan varpaita. Valkoparta vilkaisi jalkoihinsa ja punastui hiusrajaa myöten. Se pahuksen Luzifeerus! Hän vielä kuristaisi sen! Viime yönä valkoparran nukkuessa joku oli lakannut hänen varpaankyntensä. Se tuskin oli Luzifeerus itse, todennäköisesti se oli Pan, joka oli innokas miellyttämään Luzifeerusta ja teki mitä ikinä tämä keksi pyytää.

 

Valkoparta yritti käpristää helakanpunaisten kynsien koristelemat varpaansa päkiöiden alle onnistumatta siinä. Sinisilmä vilkuili nyt hämmentyneenä omia ja valkoparran varpaita ja tilanne alkoi olla todella kiusallinen. Valkoparta rykäisi ja päätti, että nyt oli aika alkaa puhua.

 

- Hei. (Parempaakaan aloitusta hän ei siihen hätään keksinyt.)

 

Sinisilmä nosti heti katseensa ja tuijotti nyt hänen suutaan.

 

-Hei, valkoparta toisti.

 

Miehen suu aukeni ja hetken kaikki pelkäsivät, että kauhea rääkyminen alkaisi uudelleen.

 

- Öldkjt hdothsio dykdgohd, mies sen sijaan sanoi ja aivan rauhallisella, itseasiassa hyvin miellyttävällä äänellä.

 

Valkoparta oli mielissään äänen sävystä, mutta sanoissa oli jotain mätää.

 

- Niin mitä sanoit?

 

- Odkhtoahg tdögoih sölglöa oiqoiog, mies jatkoi.

 

Eihän tuossa ollut mitään järkeä, valkoparta mietti. Mikä ihme siinä NYT oli?

 

- Toeossld. Pooegfh dksiu vjosadj othsgo stoh, mies sanoi ja katsoi häneen silmät nyt hiukan vähemmän laajenneina. Ehkei silmiä tarvitsisikaan korjata. Ehkä ne vähitellen pienenisivät itsestään normaaliin kokoon, kunhan mies tottuisi elämään. Tässä valkoparta taas oli niin väärässä kuin olla voi, sillä mies ei tottunut milloinkaan elämään eikä hänen jälkipolvensakaan, ei ainakaan sillä tavoin kuin hän kuvitteli.

 

Sitten valkoparta hoksasi, että eihän miesparalla ollut kieltä. Siis puhuttavaa kieltä. Miten silloin pystyi käyttämään kirjaimia ymmärrettävästi? Hetken pohdittuaan hän päätti antaa miehelle kielen ja riittävästi sanoja, joilla pärjäisi hamaan tulevaisuuteen. Ettei tarvitsisi olla vähän väliä opettamassa..

 

Valkoparta levitti sormensa ja vei sormenpäänsä miehen otsalle. Mies ei yrittänyt paeta eikä edes kavahtanut kosketusta, tuijottipa vain silmät kierossa sormia otsallaan. Äkkiä hänen päässään alkoi pyöriä villissä sekamelskassa sanoja kuten "mies", "jalka", "ananas", "raastinrauta", "tissit", "tuloverotus" ja "esiliina", mutta hänellä ei ollut hajuakaan miksi. Yhä lisää sanoja virtasi hänen päänsä läpi. Miljoonia ja taas miljoonia sanoja. Lopulta viimeinen sana lipui avaruuteen kuin Star Wars- elokuvien alkutekstit ja valkoparta veti kätensä hänen otsaltaan.

 

- Hyvää päivää, vanha mies, sinisilmä sanoi eikä valkoparta pitänyt oikein tästäkään kuulemastaan.

 

jatkuu....